Infoviidakkoveitsi

Mikä olisi opettajalle sopiva rooli mediakasvatuksessa? Edellisessä ajatelmassani hahmottelin sitä peruseroa, että ensimmäinen valinta tapahtuu kaikkitietävyyden ja avoimemman suhtautumisen välillä: sulkea ja päästää kuin portinvartija tai valaista ja osoittaa kuin majakka. Joukkoviestinnän konkari Sakari Kiuru on julkaissut 2001 oman pienen kannanottonsa muuttuneeseen viestinnän ja kasvatuksen maailmaan. Kirjan nimi on Seula - valistajat ja viestijät infoviidakossa. Kiuru lähestyy teemaa historiallisesta perspektiivistä ja selittää nykyisyyttä menneisyydestä kohoavalla huolestuneisuudella. Hänen mukaansa tarvitaan seulaa, joka valikoi paisuvasta infovirrasta uhkaavat ja vaaralliset ainekset. "Uusilla seuduilla ja uudessa mediamaailmassa tarvitaan karttaa. Opastajan taidot on myös opittava, jotteivat kansalaiset infon ja epäinfon sekä harhauttajien maailmassa joutuisi hakoteille." (Kiuru 2001, s. 60.) "Uusi tekno-tietoyhteiskunnan sivistysmaisema ei ole kovin harmoninen, ei edes vivahderikas. Se vaatii määrätietoista maisemanparannustyötä." (Emt. s. 53.) "Millä keinoin infotulvasta pystyisi käytännössä seulomaan turhat pois? Miten koota ylitarjonnasta vastaanottajia parhaiten palvelevia aineksia ja näkemyksiä? Miten saada yleisö tiedostamaan omat tarpeensa? Kuinka tulvan aiheuttamia haittoja voidaan vähentää?" (Emt. s. 96.) "Informaation ylitarjonnan alle alistunut ihminen ei ole kansansivistysajattelun mukaan enää vapaa ihminen, joka rakentaisi elämisensä kantilaiseen 'järjen käyttöön' ja olisi vapaa toisten ohjauksesta: siis voisi elää elämänsä 'vähemmän hallinnoituna ja vähemmän alamaisena'." Tässä Kiuru (s. 95) viittaa Juha Suorannan esitykseen Edistyksen Päivillä 27.10.2000 otsikolla Kasvatus mediakritiikkinä, mediakritiikki kasvatuksena. Huolestuneisuus tulee opettajien kanssa hyvin usein esille, kun puhe kääntyy mediaan ja mediakasvatukseen. On paljon vaaroja, on paljon, mitä ei saisi olla, on paljon, mitä itse ei hyväksy eikä haluasi olevan olemassakaan. Mielestäni huolta ei saa unohtaa. Se on elämänsuojelun ja kulttuurin edistyksen perusehto. Mutta toisaalta mietin, mikä tuossa loputtomassa portinvartioinnissa ja huolessa niin ärsyttää minua... ainakin se sama, joka jo omina kouluaikoina nosti vähäiset ihokarvat pystyyn: joku muu tietää puolestani, miten minun pitää olla ja elää. Ja toinen yhtä lailla omilta kouluajoilta peräisin oleva punainen vaate: unohdetaan luovuuden ulottuvuudet, ilo, vapaat vyöhykkeet, hulluttelu ja cham-silmälasit. Toisaalta vihreä ekoihminen minussa haluaa huutaa isoon ääneen: havahtukaa, huomaatteko, kuinka talouselämä (ja liekaan sidotut poliitikot) jakavat leipää ja sirkushuveja!!! Sillä on väliä, mihin elämässään käyttää aikaa. Jos täyttää aivonsa ja ajatuksensa pelkällä sirkushuvilla, ei huomaa, mitä sen lisäksi tapahtuu. Tätä teemää pyrimme syksyn mittaan käsittelemään Langinkosken ympäristölukiossa.